Kutsu esittelijöille

Ainot ja Reinot liikkeelle -liikuntatapahtuma Ouluhallissa 17.4.2024

Arvoisa yhteistyökumppanimme!

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Oulun kaupungin liikuntapalvelut ja Oulun kaupungin vanhusneuvosto järjestävät jälleen yhteistyössä urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa senioreiden maksuttoman Ainot ja Reinot liikkeelle -liikuntatapahtuman. Ajankohtana on keskiviikko 17.4.2024 klo 10-14 ja paikkana tuttuun tapaan Ouluhallin vanha puoli.  

Tapahtumassa kävijöillä on mahdollisuus tutustua urheiluseurojen ja järjestöjen liikuntatoimintaan sekä alueen liikuntapalveluihin, kokeilla eri liikuntalajeja sekä saada ajankohtaista tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista. Esittelypisteiden lisäksi ohjelmaa on lavalla ja sen edustalla. Tapahtumaan on toivottu myös liikunta- ja ulkoiluvaatteiden ja -välineiden esittelyä ja myyntiä, joten tänä vuonna tapahtumaan tulee teeman mukainen myyntialue. Musiikista vastaa Maaseudun Äänitorvi, musiikkineuvos Mikko Alatalo!

Kutsumme mukaan urheiluseuroja, järjestöjä, yhdistyksiä ja muita toimijoita, jotka tarjoavat liikuntapalveluja tai erilaista liikunnallista toimintaa senioreille. Tapahtumaan osallistuminen on maksutonta järjestöille, yhdistyksille ja muille ei-kaupallisille toimijoille. Liiketoimintaa harjoittavilta esittelijöiltä perimme 200 €:n osallistumismaksun.

Toivomme esittelijöiden kiinnittävän huomiota erityisesti esittelypisteen toiminnallisuuteen ja liikunnalliseen sisältöön. Aiemmissa tapahtumissa suosittuja toimintoja ovat olleet muun muassa erilaiset lajikokeilut, ohjatut liikuntatuokiot, hyvinvointimittaukset ja hieronta. Kävijäpalautteissa on toivottu esimerkiksi lisää liikuntavinkkejä senioreille, mahdollisuutta kokeilla eri lajeja (mm. jooga, tanssi, golf, ulkoliikunta), kuntosaliesittelyjä sekä liikuntaan ja ulkoiluun liittyviä myyntipisteitä. Tapahtumassa kokeillaan liikuntapassia, johon kävijät voivat kerätä merkintöjä esittelypisteiltä ja osallistua liikuntapassin palauttamalla arvontaan.

Ainot ja Reinot liikkeelle -liikuntatapahtuma on kerännyt aiempina vuosina jopa kolme tuhatta liikkuvaa senioria Ouluhalliin! Varmistathan paikkasi tämän vuoden tapahtumassa ilmoittamalla osallistumisestasi oheisella lomakkeella 2.4.2024 mennessä. Kerrothan samalla tarkemmin esittelypisteesi toiminnallisuudesta ja järjestelyihin liittyvistä toiveista. Lavaohjelma rakentuu helmi-maaliskuun aikana, joten ilmoitathan pian, mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan ohjelmaa lavalle. Lähetämme kaikille mukaan ilmoittautuville tahoille tarkemmat ohjeet osallistumisesta ja järjestelyistä huhtikuun alussa. 

Tervetuloa mukaan toteuttamaan liikuntatapahtumaa senioreille!
 

Lisätietoja tapahtumasta: 

Tanja Löytynoja, p. 050 356 5144, etunimi.sukunimi@popli.fi 

Teemu Hukkanen, p. 050 379 9662, etunimi.sukunimi@popli.fi


Ilmoittaudu esittelijäksi Ainot ja Reinot liikkeelle Ouluhallissa -liikuntatapahtumaan!

2. Olemme mukana esittelemässä kaupallista toimintaa
6. Tarvitsemme esittelypisteeseemme:
10. Olemme kiinnostuneita toteuttamaan ohjelmaa lavalla

Tällä lomakkeella kerätään henkilötietojasi tapahtuman järjestelyjä varten. Tietoja ei luovuteta muuhun tarkoitukseen. PoPLin tietosuojaselosteen näet täältä

Hyväksyn PoPLin tietosuojaselosteen