Seniorit saatiin liikkeelle!

6.4.2022

Ainot ja Reinot liikkeelle Ouluhallissa sai seniorit liikkeelle mukavasti. Kuhinaa riitti näyttelypisteillä ja esiintymislavan pakeilla. 


Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi tanssivat.
Tanssii Tähtien Kanssa -kisan voittajapari Erkku ja Anniina olivat tapahtuman tähtiä.
Naisryhmä tanssii senioritanssia Ainot ja Reinot tapahtumassa.
Oulun Ruskayhdistys esitti senioritanssia.
Miehet jalat InBody -mittalaitteen päällä.
Kolmella InBody-mittauspisteellä oli jatkuvasti jonoa.
Erkki Tiainen.
Erkki Tiainen näki tuttuja, teevestä tutun tanssiparin ja kokeili jousiammuntaa.


Yksi osallistujista oli oululainen Erkki Tiainen.

Lentopalloa harrastavalle Tiaiselle liikunnallinen päivä tarjosi monenlaista.

”On ollut mielenkiintoista ohjelmaa ja esittelypisteitä”, Tiainen sanoo.
Tapahtumassa oli tarjolla lajikokeiluja, mittauksia ja terveystietoa.

”Pitihän se televisiosta tutut tanssijat käydä katsomassa. Ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni jousiammuntaa Oulun Jousimiesten pisteellä. Ei se välttämättä ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta.”

Tuttujakin tuli vastaan, ja lisää löytyi omaishoitajien esittelypisteeltä.

”Olen itsekin omaishoitaja ja kävin moikkaamassa siinä tuttuja. Itse asiassa kuulin tästä tapahtumasta heiltä aiemmin. Mukava, että eläkeikäisillekin järjestetään tällaista.”

Ernest Lawson Ansa Kynttilä -sketsihahmona.
Koko kansan sketsihahmo Ansa Kynttilä sai kuulemma Oulun Seudun Senioriopettajien jäsenyyden. Itse hän määräsi kaikille paikallaolijoille jälki-istuntoa.
PoPLin Eeva-Leena Ylimäki ja Minna Kuusisto Ainot ja Reinot taphtumassa PoPLin pisteellä kukkien kanssa.
Kuka on kukin PoPLin pisteellä? No Eve ja Minna.
Ride Paularanta.
Ride Paularanta taisi olla ainoa, jolla oli Aino-kuosin pipo päässä. Kuka on muuten käynyt joskus Riden spinningtunnilla? Aika moni.