Muutosvoima-hankkeen liikuntaneuvonta
Haluaisitko voida paremmin ja saada tukea muutokseen?
Liikuntaneuvonta on maksuton palvelu, joka antaa tukea kohti liikunnallisempaa elämäntapaa. Maksuton palvelu on suunnattu yli 18-vuotiaille, jotka kaipaavat tukea oman hyvinvoinnin edistämiseen.
Muutosvoima-hankkeessa toteutetaan liikuntaneuvontaa Alavieska, Kärsämäen, Lumijoen, Merijärven, Reisjärven, Sievin ja Siikajoen työikäisille ja ikäihmisille.
Haluatko mukaan?
Palvelumuodot
Palvelua toteutetaan ryhmämuotoisesti ja yksilömuotoisesti:
Ryhmämuotoinen liikuntaneuvonta
4 kerran kurssi toteutetaan etäyhteydellä OmaPohde-alustalla, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.
Kurssilla käsitellään mm. seuraavia aiheita:
kulkeminen kohti itselle tärkeää ja merkityksellistä elämää
tavoitteiden asettaminen ja käyttäytymisen aktivointi
epämiellyttävien ajatusten kohtaaminen.
Lisäksi kurssilla käydään läpi liikkumiseen, ravitsemukseen ja uneen liittyviä teemoja.
Tapaamisissa on mahdollista keskustella muiden kurssiosallistujien kanssa vertaistuellisesti.
Kurssin etätapaamiset pidetään tiistaisin klo 15.00-15.45:
29.9.
13.10.
27.10.
10.11.
Kurssille voi ohjautua täyttämällä Omaolo-terveystarkastuksen 20.9.2026 mennessä: www.omaolo.fi/palvelut/terveystarkastus
Yksilömuotoinen liikuntaneuvonta
Palvelu toteutetaan ensisijaisesti etäyhteydellä ja tarvittaessa lähitapaamisina. Etätapaamisia järjestetään arkisin klo 8–16. Tapaamiset toteutetaan OmaPohde-alustalla, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.
Lähipalvelua pidetään maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Mitä liikuntaneuvonnassa tehdään?
Liikuntaneuvonnassa asiakas saa:
Itselle sopivien tavoitteiden asettamiseen tukea
Keinoja kohdata ajatuksia ja tunteita, jotka haastavat muutosta
Tukea toimia, vaikka motivaatio olisi vähissä
Tukea arkeesi sopivien valintojen tekemiseen
Neuvonta koostuu keskusteluista sekä tarvittaessa erilaisista liikkumiskokeiluista yhdessä ohjaajan kanssa. Tapaamisten välissä asiakas kokeilee itsenäisesti tai neuvojan tuella yhdessä asetettuja muutoskokeiluja. Tapaamisten välit sovitaan asiakkaan kanssa yksilöllisesti, yleensä noin kuukauden välein. Yhden tapaamiskerran kesto on 45–90 minuuttia.
Asiakkaan toivoessa tehdään valikoidusti seuraavia testejä:
60 sekunnin tasapainotesti
Hartiaseudun liikkuvuus
Puristusvoima
6 minuutin kävelytesti
Tuoliltanousutesti 10 kertaa
SPPB (tasapainotesti 10sek, 4m kävelynopeus, tuolilta ylösnousu 5krt)
Yhteystiedot
Liikuntaneuvoja
Sari Pekkala
sari.pekkala(at)pohde.fi
p. 040 318 7348
Liikuntaneuvontakokeilussa mukana olevat kunnat
Alavieska
Kärsämäki
Lumijoki
Merijärvi
Reisjärvi
Sievi
Siikajoki

Muutosvoima-hankkeessa edistetään muun muassa kuntien liikuntaneuvonnan yhdenmukaista saatavuutta. Hanketta hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, ja osatoteuttajina toimivat ODL Liikuntaklinikka sekä Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry. Hanke saa rahoitusta kansallisista Terveydeksi- ja Suomi Liikkeelle -ohjelmista.


