OnPoPLiikkua -kampanjat
Koko kylä liikkuu Vihiluodossa - Vihiluodon virta!
Kampanjan ohjeet
Vihiluodossa virtaa!!
No nyt ois semmonen kampanja että koko kylä saahaan liikkeelle! Kampanjan ajatuksena on, että koko kylä liikkuu: kukin omalla tavallaan, yhteisen hyvän eteen.
Ohjeita osallistujalle:
Ei tarvi urheilla. Riittää että liikahdat!
Jos et jaksa juosta tai hölökätä, pyyhkäse menemään. Jos et jaksa pyyhkästä, lähe lompsutellen. Jos ei lähe lompsuttelukaan, hiipparoi. Tärkeintä on, että kilometrejä kertyy enemmän kengille kuin kaukosäätimelle.
Tärkeintä ei ole vauhti, vaan se, ettei sohva ala kutsua sinua osaksi kalustoa.
Koko kylä liikkuu - sinä myös!
PoPLin Hyvinvointia kylille -hanke, jota rahoittaa Oulun Seudun leader järjestää Kempeleen Vihiluodon kylällä koko kylän yhteisen liikuntakampanjan. Kampanjaan voivat osallistua kaikki Vihiluodon alueella asuvat kyläläiset. Kampanjan tavoitteena on kuukauden aikana kerätä terveysliikuntasuositusten mukainen määrä liikettä viikossa (2,5h/vko). Mikäli kylä saa kuukaudessa terveysliikuntasuositukset täyteen jokainen jäsentalouden kohdalta (eli yhteensä 2250h liikuttua aikaa), koko kylä saa yhteisen liikunnallisen palkinnon! Kampanjaan osallistuvien kesken arvotaan myös palkintoja kampanja-ajan päätyttyä.
Liikuntakampanjan ohjeistus
Kampanjasovellus kerää yhteen vain liikuttua aikaa. Liikuttuja tunteja kerätään yhteiseen pottiin.
Kampanja-aika: 1.9.-30-9-2026
Paperisten liikuntakorttien käyttö on myös mahdollista (kts. alta). Ne palautetaan torstaina 1.10.
Sovelluksen saat käyttöösi:
Google App - store
App Store
Selainversio
Lajeina: Hyötyliikunta (valitse lajivalikosta hyötyliikunta ja merkitse kesto) tai muu liikkuminen. Hyötyliikunta on arkiaktiivisuutta joka lisää terveyttäsi esim. lumityöt, halonhakkuu, haravointi jne.
+ liikuntalajit esim: kävely, sauvakävely, juoksu, retkeily, frisbeegolf, jalkapallo, jumppa tai ohjattu liikunta, pyöräily, kuntosali, palloilu ja mailapelit, hiihto, luistelu, uinti, maastopyöräily ja soveltava liikunta + muu liikunta.
Kampanjan tavoitteena on haastaa ja motivoida liikkumaan eli voit osallistua kampanjaan omien tavoitteiden mukaan! Kaveria saa ja pitää kannustaa!
Täältä pääset lataamaan liikuntakampnajna suoritekortin, mikäli haluat mieluummin täyttää hyötyliikuntatuntisi käsin.

OnPoPLiikkua -kampanjan kirjauskriteerit
Pääsääntöisesti jokainen kirjaa omat suoritukset, mutta esim. aikuinen voi tehdä lasten kirjaukset. |
Sovellus ei mittaa matkaa. Kilometrit voi kerätä esim. Polar älykellolla tai Heia Heia mobiilisovelluksella. |
Kampanjan teemana on hyötyliikunta, valitse se valikosta. |
Suoritusalueena voi olla muukin kun oma kunta. |
Soveltava liikunta; Kampanjan liikuntalajeja voi suorittaa käyttäen apuvälineitä, kuten pyörätuolikelaus. Avustaja / huoltaja voi myös kirjata suoritukset yhteiseen mobiiliin ja liikuntalajiksi Soveltava liikunta. |
Kaksi eri suoritusta samalle päivälle:
|

Kampanjakoordinaattori
Saana-Maria Hatajavaara
044 902 8155

