Olympiakomitea ja seurat tapasivat Ouluhallissa

4.5.2022

Seuraihmisiä ja Olympiakomitean jäseniä yhteiskuvassa Ouluhallin kokoushuoneessa.
Olympiakomitea tapasi aluekieroksellaan seuroja Ouluhallissa toukokuun ensimmäisenä tiistaina.

Olympiakomitean aluekierroksella tiistaina Oulussa seuraväelle heitettiin pohdittavaksi, mitä asioita Tähtiseuraprosessi on tuonut toimintaan.

Vastauksia oli monenlaisia.

”Tähtiseura-auditointi tuo eteen kehityskohteita, mutta muistuttaa myös asioista, jotka ovat seurassa hyvin.”

”Sooloilu loppuu, kun tekemiseen tulee standardeja, rutiineja ja metodeita.”

”Tulee myös mietittyä, miten asiat olisivat, jos emme olisi Tähtiseura-toiminnassa mukana.”

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen yhteinen seuratoimintaa tukeva laatuohjelma.


Korona on ottanut ja antanut 

Ouluhallin seuraillassa oli mukana parikymmentä urheiluseuraa. PoPLi sai kiitosta siitä, että ydintoimintojen lisäksi tarjontaan kuuluu esimerkiksi työllistämisessä auttaminen sekä kirjanpitopalvelut.

Olympiakomitealta toivottiin apua mm. viestintään ja hyvien käytäntöjen jakamiseen.

”Meillä on tulossa kohtapuoliin viestintäpaketti seuroille”, Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla kertoi.

Korona-aika on vaikuttanut urheiluun ja liikuntaan huomattavasti.

”Nyt on kova tekeminen siinä, että saadaan jäsenet ja liikkujat takaisin seuratoiminnan pariin.”

Korona-ajan plussapuoleksi voidaan laskea se, että digitaalisuutta opittiin osin pakostakin hyödyntämään seurakentällä. Olympiakomitean jäsenilleen tuottama urheiluyhteisön digitaalinen Suomisport-palvelu on lyönyt läpi hyvin. Suomisportissa on tätä nykyä 635 000 sporttitiliä ja sitä käyttää 91 lajiliittoa.

”Digi on tärkeä, sillä pienemmät lajiliitotkaan eivät välttämättä pysty itse tuottamaan digipalveluita”, OK:n Tähtiseura-ohjelman asiantuntija Eija Alaja sanoi.
Lisäksi korona-aika on hoksauttanut siitä, mitä liikunta ja urheilu tuovat yksittäisille ihmisille ja yhteiskunnalle.
”Kun kisoja siirrettiin, sai lukea muualtakin liikunnan ja urheilun merkityksestä”, Tulla kertoo.

Olympiakomitean tehtäviin kuuluu nykyisin laajasti myös liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen.


Vastuullisuus on puhuttanut

Myös vastuullisuusasioita liikunnassa ja urheilussa edistävän Olympiakomitean sisällä tapahtunut häirintäkohu oli tietysti kaikin puolin ikävä, mutta pakotti organisaation itsetutkiskeluun.

”Kuukauden verran kestänyt kohu toi avoimia ja arvokkaita keskusteluita. Kyllä tässä opetellaan vastuullisuutta koko ajan itsekin”, Tulla sanoi.