Liikkumaan vaikka kontaten
27.4.2026
Senioreiden liikuntatapahtuma Ainot ja Reinot liikkeelle järjestettiin Ouluhallissa 23. huhtikuuta. Kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma kokosi Ouluhalliin 2100 vierailijaa. Tapahtuman tähtivieraana esiintyi maalaislääkärinäkin tunnettu tohtori Tapani Kiminkinen.
Tapahtumassa oli ennätykselliset 52 esittely- ja toimintapistettä, jotka tarjosivat monipuolisesti erilaisia liikuntakokeiluja, mittauksia ja liikunnallisia testejä sekä mahdollisuuden tutustua alueen liikuntapalveluihin sekä liikuntatoimintaan.
Lisäksi tapahtumassa jaettiin ajankohtaista tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista sekä lavaohjelma tarjosi erilaisia luentoja, liikunnallisia esityksiä ja päivätanssit.


Esittely- ja toimintapisteillä kierteli päivän aikana runsaasti yleisöä. Aiempina vuosinakin kiinnostusta herättänyt InBody-kehonkoostumusmittaus keräsi kiinnostuneita jonoksi asti. Lisäksi mittauksissa oli mahdollista testata muun muassa puristusvoimaa PoPLin Muutosvoima -hankkeen pisteellä.
Monipuolinen lavaohjelma houkutteli yleisön aktiivisesti mukaan, ja esimerkiksi asahin, laviksen sekä senioridiscotanssin parissa nähtiin runsaasti osallistujia. Yhteinen liikkuminen toi tapahtumaan iloa ja riemua. Myös muu ohjelmatarjonta täydensi kokonaisuutta.
.png)
Uutuutena tapahtumassa tänä vuonna oli lepohuone ja hiljaisen rauhoittumisen tila, jotka tarjosivat pysähtymisen hetken tapahtuman keskelle.
Kävijäpalautteessa tapahtumaa kuvattiin monipuoliseksi, hyvänolon tapahtumaksi, josta sai sekä uutta virtaa, että hyödyllistä tietoa.

Tähtivieraana tapahtumassa luennoi maalaislääkärinäkin tunnettu tohtori Tapani Kiminkinen. Kiminkisen luennot "Kulumavaivat - puukkoa vai puntaria?" ja "Gerastenia - pois se minusta" houkuttelivat paljon yleisöä paikalle.
Kiminkinen muistutti, että liikunta on sovellettavissa omaan arkeen: "Jos ette muuta tee, niin kontatkaa vaikka sängyn ympäri".
Ulla Kiminkisen ohjaama Asahi sai yleisön nousemaan tuoleiltaan ja osallistumaan runsaslukuisesti liikuntahetkeen.
7-kertainen maastohiihdon paralympiakultamitalisti, kunnallisneuvos Pertti Sankilampi kannusti kuulijoita, ettei vastoinkäymisten pidä antaa lannistaa, ja kehotti pitämään huolta toisista sekä muistamaan arjessa liikkumisen tärkeyden.


Viime vuoden tavoin Ainot ja Reinot liikkeelle -tapahtuma huipentui päivätansseihin, joita tahdittivat Reimarit ja Heikki Saarela. Tänä vuonna ohjelma ei kuitenkaan päättynyt siihen. Yllätysohjelmanumerona yleisö pääsi nauttimaan ensimmäistä kertaa järjestettävien OSAOn Amistanssien esityksestä Jailhouse rock.

Tähtivieras Kiminkisen summaus päivästä: "Täällä on ollut reipas ja hyvä meininki." Ilo ja riemu välittyi myös päivän aikana tapahtumavieraista sekä esittelijöistä.
Maksuttoman Ainot ja Reinot liikkeelle -liikuntatapahtuman järjestivät Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Oulun kaupungin liikuntapalvelut sekä vanhusneuvosto yhteistyössä urheiluseurojen, järjestöjen ja yritysten kanssa.
.png)
Tapahtuman kuvat: Mirija Holma