Harrastuskaverin avulla tukea ja sitoutuneisuutta harrastuksiin
16.9.2024
Harrastuksiin lähteminen on helpompaa kun tietää, että joku kaveri on siellä odottamassa. Harrastamisen yhteydessä on tärkeää saada jakaa harrastamisen riemu kaverin kanssa.
Tiedetään, että yksi harrastustoiminnan mielekkyystekijöistä on kaverisuhteet. (Lähde: FUN Integration theory - Visek, Amanda J et al.) Harrastamisen Suomen mallin toiminta on vakiintunut jo useassa osassa kuntia, mutta kehittämistoimia tarvitaan edelleen toiminnan edistämiseksi. Liikunnan aluejärjestöt kehittivät Harrastuskaveri-toiminnan HSM-kehittämishankkeen avulla.
Ydinajatuksena toiminnassa on, että harrastusta itselleen etsivä lapsi tai nuori löytää Harrastuskaveri-toiminnan avulla itselle mielekkään harrastuksen ja parhaimmassa tapauksessa myös kaverin. Koulutettu harrastuskaveri toimii tukena ja apuna. Toiminnan tavoitteena on etsiä ja sitouttaa uusia lapsia ja nuoria HSM-toimintaan mukaan. Samalla Harrastuskaveri-toiminta haluaa antaa kaikille yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua toimintaan. Liikunnan aluejärjestöt kehittivät Harrastuskaveri-toimintaan tukimateriaaleja, manuaalin toiminnan käynnistämisen tueksi sekä koulutuksen Harrastuskaveri-toimintaan kiinnostuneille lapsille ja nuorille.
Tänä syksynä Limingan kouluissa starttasi Harrastuskaveri-toiminta osana HaLi-agentti toimintaa. HaLi-agentti nimitys muodostuu Harrastava Liminka -lyhenteestä, joka on Limingan alueella toteuttavaa Harrastamisen Suomen mallin toimintaa. HaLi-agentit koulutettiin toteuttamaan Harrastuskaveri-toimintaa kouluissa välitunneilla sekä itse HaLi-toiminnassa. PoPLi tuli pitämään Harrastuskaveri-koulutuksen ja se toteutettiin yhteistyössä HaLi-vastaavan Linda Jaakkolan kanssa. Harrastuskaveri-koulutuksessa kävimme läpi Harrastuskaverin tehtävät sekä harjoittelimme miten toimia kannustavana Harrastuskaverina toimintaan tuotettujen tsemppikorttien avulla.
Tutustu Harrastuskaveri-toimintamalleihin tästä