Avoin työpaikka: PoPLi etsii kiinteistö- ja toimitilahoitajaa / monitoimityöntekijää

17.6.2021

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry on 1995 perustettu, Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun asiantuntijajärjestö.

Haemme palvelukseemme kiinteistö- ja toimitilahoitajaa / monitoimityöntekijää.

Työpaikkojen määrä: 1

Työn kesto: 6–12 kk tai sopimuksen mukaan.

Työaika: 30 tuntia viikossa / 6 h/pvä

Alkamisaika: viimeistään syyskuun alussa

Toimenkuva muodostuu erilaisista kiinteistön ylläpitoon kuuluvista tehtävistä ja vuodenajat vaikuttavat sen sisältöön (mm. talvella lumityöt, kesällä nurmikon leikkuu). Lisäksi tehtäviin kuuluu mm. imurointi, pölyjen pyyhkiminen, pintojen peseminen, kahvitusten järjestäminen, sekä työnantajan autosta huolehtiminen. Ajokortti olisi siis tarpeellinen.

Meillä työskennellessä voit osallistua mm. Pohjois-Pohjanmaan Urheilu ja Liikunta (PoPLi) ry:n järjestämiin koulutuksiin ja PoPLi:n Työtä hyvässä seurassa – hankeen kautta saat opastusta ja mm. ”Yhdistys työpaikkana -valmennuksen”. Työ voi sisältää myös ilta- ja viikonlopputöitä. Noudatamme urheilujärjestöjen tes:iä.

Tätä tehtävää hakevalla henkilöllä tulee olla 100 % palkkatukioikeus. Tiedon palkkatukioikeudestasi (palkkatukikortin) saat TE-toimistostasi.

Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset: Riitta Ollila, projektityöntekijä, Työtä hyvässä seurassa -hanke, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, p. 050 377 0100, etunimi.sukunimi(at)popli.fi, www.popli.fi (Työtä hyvässä seurassa -hanke). Mainitsethan myös mitä paikkaa haet hakemuksessasi.