Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus

Liikuntaleikkikoulu on valmis toimintamalli, jonka avulla päiväkodit, urheiluseurat ja yhdistykset voivat tarjota laadukasta liikuntaa 2-6 -vuotiaille lapsille. Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksessa käydään läpi Liikuntaleikkikoulun teoriaperusta ja toimintaperiaatteet sekä opitaan hyödyntämään ohjauksessa lasten liikunnan asiantuntijoiden laatimaa materiaalikansiota ja valmiita tuntimalleja. Liikkarin materiaalit ja ikäluokat uudistuivat vuonna 2018 huomioiden mm. uudet varhaisvuosien liikuntasuositukset. Arvoperusta on pysynyt kuitenkin muuttumattomana: lapsilähtöisyys, monipuolisuus ja leikki ovat edelleen toiminnan ytimenä. Sisällöt on rakennettu lasten liikunnallisen kehityksen pohjalta siten, että toiminta kehittää lasten perusliikuntataitoja monipuolisesti ennen varsinaisten lajitaitojen opettelua. Ohjaajakoulus sisältää runsaasti sekä käytännön harjoitteita että teoriatietoa alle kouluikäisten lasten liikunnasta, oppimisesta ja ohjaamisesta.

Ohjaajakoulutuksessa osallistuja saa Liikuntaleikkikoulun ohjaajan oikeudet ja käyttöönsä liikuntaohjelmakansion. Kansiosta löytyy:

  • tiivis Liikuntaleikkikoulun teoriaperusta
  • 30 tuntimallia 2-3-vuotiaiden Perheliikkariin
  • 30 tuntimallia 4-5-vuotiaille
  • 15 tuntimallia 6-vuotiaille
  • kehokortit
  • Liikuntaleikit ja välinevinkit -opas, joka sisältää yli 100 uutta leikkiä ja vinkkiä

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä löydät tästä linkistä.

Koulutuksen ajankohta: la-su 21.-22.1.23, molempina päivinä klo 9-17 (yht. 16 tuntia)

Koulutuksen hinta: 165 € / hlö sisältäen Liikuntaleikkikoulun ohjaajakansion sekä kahvin / teen molempina päivinä.

Kouluttaja: Leena Mikkola/ PoPLin kouluttaja

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella ma 9.1.23 mennessä. Huomioithan koulutuksen peruutusehdot. Koulutus toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 12. Ilmoittautuneille lähetetään koulutusvahvistus sähköpostitse ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

Tiedustelut: Elina Leinonen elina.leinonen@popli.fi 0407207960

Ilmoittautumislomake

Tällä lomakkeella kerätään henkilötietojasi koulutuksen järjestämistä varten. Tietoja ei luovuteta muuhun tarkoitukseen. PoPLin tietosuojaselosteen näet täältä.

Hyväksyn PoPLin tietosuojaselosteen.