Vielä ehdit mukaan tämän vuoden Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun

9.10.2013

Aktiivisen Työpaikan Sertifikaatti on työkalu yritykselle tai yhteisölle henkilöstöliikunnan suunnittelun tueksi. Sertifikaatti pohjautuu Kuntoliikuntaliiton ja Valon tekemään hyvien käytäntöjen kehitystyöhön. Sertifiointiin kuuluu sähköinen kysely, jonka pohjalta yritys saa kattavan kuvan henkilöstöliikunnan nykytilasta, sen kehityskohteista ja vahvuuksista.

Kysely on nopea ja helppo täyttää. Kyselyn vastausten pohjalta yritys saa palauteraportin konkreettisine kehitysehdotuksineen. Sertifiointiin kuulu aina myös palaukeskustelut paikallisen liikunnan aluejärjestön edustajalta, jossa palauteraporttiin paneudutaan tarkemmin. Työkalu sopii monipuolisuudessaan yrityksille tai yhteisöille, jotka vasta suunnittelevat panostuksia henkilöstöliikuntaan, mutta myös asian kanssa pidemmälle edenneille.

Isojen työpaikkojen, joissa on enemmän kuin 250 henkilöä, osallistumismaksu on 500 €. Työyhteisöjen, joiden henkilöstön määrä on vähemmän kuin 250, maksu on 300 €. Hinnat eivät sisällä mahdollisia matkakuluja (matkakulut liittyvät suullisen raportin antamiseen).

Kaikki yritykset, jotka tekevät sertifioinnin, voivat halutessaan osallistua Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun. Suomen Aktiivisin Työpaikka julkistetaan 5.2.2014 Valon henkilöstöliikunnan seminaarissa. Osallistumisaikaa kilpailuun on vuoden 2013 loppuun saakka, eli työpaikkasi ehtii vielä hyvin mukaan!

www.aktiivisentyopaikansertifikaatti.fi

Vuoden 2012 Suomen Aktiivisin työpaikka tunnustus meni Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille HUS:lle. Onnittelut