Eemeli bussi PoPLille

4.4.2013

Vuosina 2013-2016 liikuntaneuvonta-autona toimivan Eemeli-bussin kyytiin haalitaan SuomiMiehiä ympäri pohjois-pohjanmaata.

PoPLille auton kävi luovuttamassa Päivi Holsti. Lienekkö enne, sillä Päivi on tunnettu urheilunainen ja näin entisenä huippukeihäänheittäjänä oli juuri oikea henkilö siivittämään Eemelin urotekoihin kohti maailman liikkuvinta urheilukansaa.

Luovutuksen jälkeen Eemelillä ajettiin vielä kunniakierros entisen työnantajansa, Nivalan kirjaston ohi ja matka jatkui kohti Oulua.

Seuraavan kahden kuukauden aikana Eemeli kokee aikamoisen muodonmuutoksen kun sekä ulko- että sisäosasto tullaan rakentamaan uudelleen.

Sisustuksen asiantuntijana toimii ISKUN suunnittelija Mari Salmela.

Eemeli on nyt räätälillä mitattavana ja pukuna tulee olemaan kokomusta SuomiMies-asuste.

Seuraavassa jaksossa pääsette seuraamaan jännittävää hyllyjen purkamista.

Toiminta käynnistetään 4.6. Oulun torilla - tervetuloa tutustumaan.