Hyvinvointia ja buustia Sokos Hotellien yritys- ja työyhteisöasiakkaille

1.10.2020

Buusti360 - liikuttaa ympäri Suomen. Kymenlaaksossa S-hotellit valitsivat Buusti360 - yhteistyökumppaniksi.

Valtakunnallinen Buusti360 hyvinvointiohjelma lisää liikettä ja hyvinvointia työyhteisöihin monin tavoin. Buusti360 -hyvinvointipalveluja toteutetaan sekä yritysten että työyhteisöjen kanssa. ”Kymenlaakson alueellisena erikoisuuteena teemme lisäksi yhteistyötä Sokos Hotellien kanssa toteuttamalla hotellien yritysasiakkaille heidän toiveiden mukaisia tyhy-tapahtumia, virkistyspäiviä tai esimerkiksi taukojumppia pitkäksi venyneiden kokouspäivien keskelle”, kertoo Kymenlaakson Liikunta ry:n terveysliikunnan kehittäjä Sanna Saarinen.

Yhteistyössä toteutettava palvelukonsepti koetaan hedelmälliseksi puolin ja toisin. ”Olemme reilun vuoden verran aktiivisesti tehneet yhteistyötä Kymenlaakson Liikunta ry:n ja Kymenlaakson Sokos Hotellien kanssa ja yhdistäneet voimamme. Yhteistyömme alkoi ideoinnilla siitä, minkälaisia palveluita me voisimme yhdessä tarjota Sokos Hotellien yritysasiakkaillemme. Me koimme hotelleissamme, että liikunnallisten lisätuotteiden- ja palveluiden tarjoaminen osaksi kokouspäivää tai henkilöstön virkistyspäivää tuo suurta lisäarvoa asiakkaillemme. Sen lisäksi, että liikunnalliset palvelut ovat monipuolisia ja räätälöitävissä erikokoisiin ja eri tilaisuuksiin, ne ovat laadukkaita. Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta myös yhteistyökumppanimme kautta, Kouvolan ja Kotkan S-ryhmän hotellien myyntipäällikkö Niina Turunen kertoo.

”Laadukkuudesta kertoo myös sen, että annamme mielellämme suunnittelun ja toteutuksen alan ammattilaisten hoidettavaksi. Omaa työtäni helpottaa suunnattomasti se, ettei minun itse tarvitse suunnitella laadukasta liikunnallista aktiviteettia asiakkaillemme, vaan jättää se hyvällä mielellä yhteistyökumppanin hoitoon. Molemminpuolinen luottamuksemme on tässä avainasemassa.

Tällä hetkellä Kymenlaakson Liikunta ry tarjoaa työhyvinvointipaketteja ja liikunnallisia aktiviteettejä yritysasiakkaillemme, jotka ovat vieraanamme Original Sokos Hotelli Vaakunassa Kouvolassa ja Original Sokos Hotelli Seurahuoneella Kotkassa. Mainittakoon erityisesti hauskan Amazing Race -aktiviteetin, jonka voi toteuttaa meillä sekä Kouvolassa että Kotkassa. Asiakkaamme ovat tästä liikunnallisesta aktiviteetistä antaneet erinomaista palautetta”, kertoo Turunen.

Valtakunnallinen Buusti360 -hyvinvointiohjelman palvelukokonaisuudet sopivat kaikille ja kaikenkokoisille yrityksille ja työyhteisöille. Toimenpiteet ja toiminta sorvataan aina heidän toiveita sekä arvojaan kunnioittaen.

Kymenlaakson Liikunnan ja Sokos Hotellien kanssa yhteistyössä toteuttama palvelukonsepti on suunnattu sekä alueellisille että muista maakunnista tulleille Vaakunan ja Seurahuoneen yritysvieraille. ”Hotellivieraana olevien yritysten sekä työyhteisöjen työhyvinvointia ja liikettä lisääviä toimia on mahdollista kehittää jatkossa ottamalla yhteyttä oman alueen Buusti360 -ammattilaiseen liikunnan aluejärjestössä” vinkkaa Saarinen.