Laukasta PoPLin seurakehittäjä

21.8.2020

Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilu ry:n seurakehittäjäksi on nimitetty Juha Laukka. 40 hakijan joukosta valinta kohdistui pitkän linjan liikunta-alan toimijaan.

Seurakehittäjänä toimivan Juha Laukan työhistoriasta löytyy muun muassa 13 vuoden pesti Salibandyliiton Pohjois-Suomen aluevastaavana ja viimeiset kuusi vuotta hän on toiminut yrittäjänä LiikuntaPomppu Oy:ssä.

”Uskon monipuolisen taustani ja seurakentän tuntemuksen sekä kouluttajakokemuksen kääntäneen valinnan edukseni. Työkuva on minulle myös tuttu, olinhan jo puoli vuotta edellisen seurakehittäjän sijaisena” Laukka miettii.

Laukka toteaa tulevan työn antavan hienon näköalapaikan Pohjois-Pohjanmaan seurakenttään.

”Näen tärkeänä tiedon jakamisen ja hyvien käytänteiden levittämisen.”

Seurakehittäjän syksy käynnistyy vauhdilla. Lähiaikoina on tulossa muun muassa 18 seuraa Tähtiseura -laatuohjelman uudelleenauditointiin ja uusiakin seuroja on lähdössä mukaan kehittämisohjelmaan. PoPLilla on myös menossa jäsenkysely koskien palveluiden laatua ja toiminnan kehittämistä. 

”Haluan osaltani tarjota alueen seuroille ja yhdistyksille laadukasta, niiden tarpeista lähtevää palvelua”, Laukka summaa.

 

Seurakehittäjän yhteystiedot:

Juha Laukka

050 4060288

juha.laukka@popli.fi