Uutisia

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry on mukana Matka hyvään kuntoon -kokonaisuudessa, joka tavoittelee lisää elinvoimaa niin työikäisille, työyhteisölle kuin kunnillekin. KKI-ohjelma yhteistyökumppaneineen käynnisti kampanjan pilotilla Kuusamossa syyskuun alussa.
Tule hakemaan työpaikallesi uusi ilmainen työkalu työyhteisöliikunnan kehittämiseen. Uuden sähkököisen työkirjan julkistamiskiertue Oulussa torstaina 3.9.
Olympiakomitea, Valo ja Paralympiakomitea näkyvät Porin SuomiAreena-tapahtumassa heinäkuussa monella tavalla. Torstaina 16. heinäkuuta Porin Stadionilla järjestetään lasten olympialaiset ja paralympialaiset kello 10.00-13.15. Tapahtumassa pääsee kokeilemaan eri urheilulajeja sekä tapaamaan huippu-urheilijoita. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään Karhu-hallissa.
SM-viikon tavoitteena on koota jopa 15 eri lajin suomalaiset huiput kilpailemaan oman lajinsa SM-mitaleista samalle paikkakunnalle. Tapahtuma on osoitus suomalaisen urheilun uudesta toimintatavasta, jossa eri lajit tekevät tiivistä yhteistyötä toinen toisiltaan oppien.
Valmentajan erikoisammattitutkinto (VeAT) alkaa uusien tutkinnon perusteiden mukaan elokuussa Vierumäellä. VeAT on tarkoitettu valmentajille, jotka valmentavat nuorten tai aikuisten maajoukkueita, toimivat akatemiavalmentajina tai Nuorten Olympiavalmentajina tai ovat seurassa tai lajiliitossa toimivia valmennuspäälliköitä.
Tiesitkö, että hyväksi urheilijaksi kasvetaan urheilemalla ja liikkumalla paljon – joka päivä! Nuoren urheilijan tulisi liikkua ja harjoitella vähintään 20 tuntia viikossa. Minuutteja ja tunteja kertyy harjoituksista, peleistä ja kilpailuista, mutta ajallisesti suurin merkitys on arkiliikkumisella (mm. kävely, pyöräily) ja omatoimisella harjoittelulla. Kävellen, pyöräillen, scootaten tai rullaluistellen taittuvat kohtuullisen pituiset matkat kodin ja harrastuspaikan välillä.
RSS ATOM