Valmentajan erikoisammattitutkinto alkaa elokuussa Vierumäellä

24.6.2015

Valmentajan erikoisammattitutkinto (VeAT) alkaa uusien tutkinnon perusteiden mukaan elokuussa Vierumäellä. VeAT on tarkoitettu valmentajille, jotka valmentavat nuorten tai aikuisten maajoukkueita, toimivat akatemiavalmentajina tai Nuorten Olympiavalmentajina tai ovat seurassa tai lajiliitossa toimivia valmennuspäälliköitä.

Tutkinnon pakolliset osat ovat Valmennustoiminnan johtaminen ja Urheilijakeskeinen valmentaminen. Lisäksi tutkintoon kuuluu yksi valinnainen osa, jonka voi valita seuraavista: Urheilutoiminnan kehittäminen, Toimiminen valmennuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä tai Valmennustoiminnan hallinnon kehittäminen.

Hae nyt! Haku päättyy 30.6.2015!

http://www.vierumaki.fi/urheilu-ja-valmennus/koulutus/valmentajakoulutus/valmentajan-erikoisammattitutkinto

VeAT valmistaa kilpa- ja huippu-urheiluun liittyviin vaativiin tehtäviin sekä antaa valmiuksia kehittää osaamistasi pitkällä tähtäimellä. Koulutuksen toteutus on rakennettu uusien Valmentajan erikoisammattitutkinnon perusteiden pohjalta huomioiden erityisesti käytännön valmennustoiminta ja työtehtävään liittyvät henkilökohtaiset tarpeet. Pilottikoulutus toteutetaan Suomen Urheiluopiston vetämänä yhteistyössä Valmentajan erikoisammattitutkintoa toteuttavien opistojen kanssa. Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on mukana koulutuksen eri vaiheissa. Koulutuksen toteuttaminen on osa koulutuksenjärjestäjien ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tiiviimpää yhteistyötä ja yhdessä tekemisen toimintatapaa.

GLOBAL COACH CONFERENCE 23–25.8.2015

Early Bird rekisteröitymisaikaa on jatkettu 30.6 asti! 

Lisätietoja http://www.icce-2015.com/ 

International Council for Coaching Excellence, ”Valmennuksen maailmanjärjestö” järjestää joka toinen vuosi maailmankongressin. Kongressin pääaiheena on valmentaminen ja valmentajana kehittyminen. Tätä tarkastellaan niin tutkimuksen kuin käytännönkin kautta. Kongressissa esitellään viimeisimpiä tutkimustuloksia, hyviä käytänteitä niin teoriassa kuin käytännössä. Kongressi kokoaa valmentajia, kouluttajia, tutkijoita ja huippu-urheilu toimijoita kaikilta mantereilta; kansallisista lajiliitoista ja keskusjärjestöistä, kansainvälisistä lajiliitoista, oppilaitoksista ja yliopistoista, harjoitus- ja valmennuskeskuksista jne. Ohjelma sopii niin tutkijoille kuin käytännön valmentajille.

Oletko nähnyt Frank Dickin esiintyvän? Frank Dick on luonut valmennusuransa pääasiassa yleisurheiluvalmentajana ja valmentanut mm. Daley Thompsonia. Sen lisäksi hän on valmentanut useiden muiden lajien maailman huippuja (Gerhard Berger, Katarina Witt, Boris Becker ja Justin Rose). Frankin esitykset ovat kokemuksia, joka jokainen urheiluihmisen pitäisi kokea. Kiinnostaako miten ylivoima on rakennettu? Case Hollannin pikaluistelu ja Norjan hiihto? Tätä avataan kongressissa. Ylivoimasta kertovat myös tutkimus ”Serial winners”, jossa aineistona on valmentajia, jotka ovat pystyneet viemään useampia urheilijoita maailman huipulle sekä Susanna Rahkamon aineisto suomalaisista olympiavoittajista, jotka ovat onnistuneet uusimaan voittonsa ainakin kerran. Paikalla on useita alan huippututkijoita. Olet ehkä lukenut artikkeleita Jean Cotelta, Pierre Trudelilta, Wade Gilbertiltä, Joan Dudalta, Jim Denisonilta, Chris Cushionilta, Julian Northilta ja monilta muilta? Mitähän uutta he tällä kertaa esittävät? Kongressissa on myös käytännön demoja ja mahdollisuuksia tutustumiseen ja verkostoitumiseen.

Valmentaja, valmennuspäällikkö, kouluttaja, kehittäjä – this is a place to be!