Seurasydän-kampanja tuo esiin seuratoiminnan yhteisöllisyyttä

5.8.2019

Seurasydän-kampanja starttaa syyskuussa 2019. Miten teidän seuranne voisi näkyä kampanjan aikana?

Olympiakomitean Seurasydän-kampanja liputtaa seuratoiminnan suurinta vahvuutta – yhteisöllisyyttä. Seurasydän sykkiikin lähes 10 000 urheiluseurassa.

Kampanja on koko urheiluyhteisön yhteinen ponnistus. Osallistumalla ja kannustamalla omaa seuraväkeänne mukaan nostatte esiin seuran toimintaa ja ihmisiä sekä kerrotte mitä kaikkea hyvää seurassanne tehdään ja koetaan. Kampanjan aikana voi esimerkiksi viestiä seuran leireistä, kisoista ja muusta yhteisestä tekemisestä, jakaa urheilijatarinoita tai järjestää #seurasydän-somekilpailuja.

Yksi kampanjan kohokohdista on tiistaina 24.9. vietettävä Seurapaitapäivä, jolloin kaikkia suomalaisia kehotetaan pukemaan töihin, kouluun ja menoihin oman seuran pelipaita, verkkarit tai fanipaita – tai muuten sonnustautumaan seuran väreihin.

Miten mukaan kampanjaan?
 
Miettikää jo nyt, miten teidän seuranne voisi näkyä kampanjan aikana ja kannustakaa mukaan kaikki jäsenet, fanit ja vapaaehtoiset jakamaan omia kuviaan ja videoitaan. Kampanja leviää sosiaalisessa mediassa. Liittäkää #seurasydän teemaan sopiviin julkaisuihin seuran Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Seurojen ja seuraväen postauksia nostetaan esille myös Seurasydämen, Olympiakomitean ja lajiliittojen kanavissa, joissa ne saavat arvokasta näkyvyyttä.
 
Kampanjan verkkosivuilta seurasydän.fi löytyy materiaaleja, joita voi hyödyntää kampanjan aikana. Voitte esimerkiksi tehdä seuran Facebook-sivulle #seurasydän-aiheisen profiilikuvan ja kansikuvan.
 
Kampanja käynnistyy 1.9. ja jatkuu aina 16.1. järjestettävään valtakunnalliseen Urheilugaalaan saakka, jolloin julkistetaan myös vuoden urheiluseura.