Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkitaan vuoden 2018 urheilumenestyjiä

9.1.2019

Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa juhlistetaan maakunnan urheiluvuotta 2018 ja palkitaan liikunnan ja urheilun menestyjiä ja taustavaikuttajia.

Helmikuun alussa järjestettävässä Pohjois-Pohjanmaan omassa Urheilugaalassa julkistetaan muun muassa maakunnan paras urheilija, vuoden nuori urheilija ja vuoden valmentaja. Ilta huipentuu Elämänura-palkinnon jakamiseen.

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PoPLi ry sai lähes 80 ehdotusta palkittavista. Lopulliset valinnat on tehnyt yhdistyksen hallitus.

”Saimme erinomaisia palkintoehdotuksia ja oli ilo huomata, miten monessa eri lajissa on tullut menestystä Pohjois-Pohjanmaalle. Meillä on paljon hyviä urheilijoita ja aktiivisia liikuntatoimijoita”, PoPLin aluejohtaja Esko Hassinen toteaa.

Gaalassa palkitaan myös vuoden 2018 pohjoispohjalainen urheilujoukkue, joka valitaan yhteistyössä Kalevan kanssa järjestettävän yleisöäänestyksen perusteella.

Nuoret illan teemana

Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalan kantavana teemana on tänä vuonna ”Tulevaisuuden tähdet”. Teeman kautta nostetaan esiin nuoria urheilijoita ja uusia nousevia lajeja. Nuoria urheilulupauksia toimii myös gaalan palkintojenjakajina.

Gaala kokoaa laajasti liikunnan ja urheilun väkeä yhteen.

”Alueellinen Urheilugaala on loistava tilaisuus huomioida menestyneiden urheilijoiden lisäksi alan taustavaikuttajia ja mahdollistajia. Ilta on meidän kaikkien yhteinen juhla”, Hassinen tiivistää.

Illan aikana nautitaan myös juhlaillallisesta ja ohjelmasta, josta vastaavat Oulu Youth Jazz Orchestran vauhdikas big band, Suomen kärkikoomikoihin lukeutuva Iikka Kivi, nuorten Olympialaisissa menestynyt voimistelija Ada Hautala sekä Oulun Taikurit ry lähitaikuudellaan.

Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaala järjestetään perjantaina 1.2.2019 klo 19 alkaen Hotelli Lasaretissa, Oulussa. Gaala on avoin kaikille urheilun ja liikunnan ystäville, lisätiedot ja illalliskorttien varaukset osoitteesta: www.popli.fi/urheilugaala.

 

Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalan palkintoehdokkaat kategorioittain

Voittajat julkistetaan Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa 1.2.2019. Ehdolla palkintojen saajiksi ovat:

Maakunnan paras urheilija
Marika Teini, SK Pohjantähti
Enni Rukajärvi, Rukan Lumilautailijat
Juha Manninen, Raahen Ampujat

Vuoden valmentaja
Mira Kuisma, Oulun Kärpät
Mikko Manner, Oulun Kärpät
Jukka Vähäkangas, Oulun Pyrintö

Vuoden joukkue
Oulun Kärpät, naiset
Oulun Kärpät, miehet
SK Pohjantähti, naiset
Oulu Roller Derby

Vuoden nuori urheilija
Jonas Laakkonen, Oulun Seudun Moottorikelkkailijat
Sini Paukkeri, Pudasjärven Urheilijat
Antti Ronkainen, Etta Oulu

Vuoden urheiluseura
Oulun Uinti 1906
Haukiputaan Heitto
Oulun Kärpät 46

Vuoden urheilutapahtuma
Suunnistuksen SM-sprint Oulun Kuusisaaressa
Jousiammunnan SM-kilpailut
Syöte MTB

Lisäksi tilaisuudessa palkitaan Vuoden liikuttaja, liikunnan tasa-arvotyö, Liikkuva kunta, Alueellinen tähtiseura sekä jaetaan Elämänura-palkinto ja Entisen Oulun läänin kultamitali.