Jussi Lotvonen: Vammautuminen on lasten jälkeen parasta mitä minulle on tapahtunut

21.5.2014

Reilu seitsemän vuotta sitten kohtalo kiepautti Jussi Lotvosen elämän uusille urille. Rutiiniluonteisen urheiluleikkauksen yhteydessä vasemmasta jalasta löytyi syöpä, joka osoittautui niin vakavaksi, että ainoa hoitokeino oli amputaatio. Urheilua rakastaneen nuoren miehen elämä pysähtyi – mutta vain hetkeksi. Nyt Jussi tähtää olympiavoittajaksi.

Jussi Lotvonen oli tavallinen reilu parikymppinen nuori mies, jonka intohimo oli jääkiekko. Ihan pikkupojasta asti kiekkokaukalossa viihtyneen miehen jalasta löydettiin pahanlaatuinen pehmytkudossarkooma, josta selvittiin vain amputoimalla jalka nilkasta.

- Sairaalassa mulle luvattiin ensin ettei amputaatiota tarvita, mutta jotenkin aavistin heti, että henkiin jään, mutta jalka menee, Jussi muistelee.

Pian päätös hengen pelastamisesta jalan kustannuksella tehtiin. Jussi myöntää että elämänmuutos oli suuri, mutta hän ei jäänyt asiaa murehtimaan. Pienen pojan isälle henkiin jääminen oli niin tärkeä asia, että yhden palan puuttuminen ei saanut päätä painumaan.

- Mun ajatusmaailma on, että se mihin ei voi vaikuttaa, sitä on turha jäädä murehtimaan. Se etten näkisi lapseni kasvavan, oli ollut suurin murheeni, mutta amputaatiolla selviäisin ja se riitti minulle. Elämänhalu on niin suuri.

Kun Jussi vielä kuuli helpotuksekseen, että proteesin avulla voisi jatkaa myös urheilua, hän oli valmis uuteen elämään. Jussi aloitti määrätietoisen kuntoutuksen. Aiemmasta urheilutaustasta oli hyötyä, mutta vahva kuntouttaja oli oma asenne.

- Jälkikäteen ajatellen tämä on ollut lasten jälkeen parasta mitä mulle on tapahtunut, kahden lapsen isä toteaa.

Elämänarvot selkeytyivät Jussin mielessä vammautumisen myötä ja vanha työ ITC-alalla sai jäädä. Uusi mieleinen ala löytyi liiketalouden parista. Nykyään Jussi toimii Oulun Invalidien yhdistyksen toiminnanjohtajana.

Jääkiekkoilijasta triathlonistiksi

Jussin ei tarvinnut luopua vanhasta rakkaasta lajistaan, jääkiekosta. Pian kuntoutumisen ja sopivan proteesin löytämisen myötä Jussi löysi tiensä Suomen proteesijääkiekkopiireihin. Muutamassa vuodessa maalivahti Lotvonen löysi kaulastaan arvokisamitaleja, MM-pronssia (2008), EM-kultaa (2009) ja MM-hopeaa (2010,2012).

Tinkimättömänä urheilijana Jussin oma kunnianhimo, asenne ja sitoutuneisuus olivat kuitenkin täysin muusta joukkueesta poikkeavaa ja hän alkoi turhautua.

- Viimeisten MM-kisojen jälkeen alkoi tuntua että muiden joukkueessa pelaavien sitoutuminen ja ammattimaisuus ei ollut lähellekään sitä luokkaa kuin oma. Osa naureskeli, ettei ollut käynyt luistimilla kuukausiin.

Samaan aikaan jalkaproteeseja valmistava Össur etsi pohjoiseurooppalaista proteesiurheilijaa testaamaan uutta juoksuproteesia. Jussia pidettiin fysiikaltaan sopivana urheilijana ja hänelle tarjottiin mahdollisuutta lähteä juoksu-urille.

Jääkiekkojoukkueeseen turhautunut Jussi hyppäsi mukaan kokeilulle avoimena. Össur Nordicin kanssa tehtyyn sopimukseen kuului osallistuminen yhdelle triathlon-leirille. Mitään kokemusta triathlonista Jussilla ei ennestään ollut.

- Uinti etenkin oli ihan kamalaa ja mietin siellä leirillä, että ei tässä kyllä mitään järkeä ole. Yhdessä spinning-treenissä vedin itseni ihan täysin tilttiin ja siitä tuli kroppaan sellainen hyvänolontunne, että joku kipinä taisi jäädä kytemään.

Yksilöurheilijana kolmessa lajissa

Pikkuhiljaa ajatus yksilölajista, jossa juostaan, pyöräillään ja uidaan, sai enemmän sijaa Jussin ajatuksissa ja pian hän huomasi, että ehkä lajissa sittenkin olisi jotain järkeä.

- Joukkueessa et ole koskaan yksin, et häviä tai voita mitään yksin. Triathlonissa olen yksin vastuussa tuloksistani ja vain oma asenteeni ja tekemiseni vaikuttaa lopputulokseen.

Voittamista rakastavan ja kaikkensa antavan Jussin yhden hengen joukkueessa on nyt vain täysin samoin ajattelevia ja samalla asenteella urheilevia. Toki miehen ympärille on koottu tiimi, jonka kanssa töitä tehdään yhdessä.

- Samanhenkisyyttä ja sparrausapua sekä kilpakumppanuutta löytyy ympäriltä. Ei tässä yksin tarvi olla.

Muita miesparatriathlonisteja ei Suomessa tällä hetkellä ole, mutta muiden triathlonistien joukkoon yksi vammaisurheilija mahtuu ihan sujuvasti. Jussin valmennus- ja treenikaverina toimiva Panu Lieto on moninkertainen triathlonin suomenmestari.

Kolmen eri lajin treenaamisesta Jussi on pitänyt. Monipuolisesti eri lihasryhmiä kuormittavat lajit tukevat toisiaan ja jos joku osa-alue on syystä tai toisesta ongelmallinen, aina löytyy toisesta lajista mahdollisuuksia.

- Lajin monipuolisuus auttaa siihen että kroppa kestää paremmin kun ei ole pelkästään yhden lajin jyystöä.

Ammattimaista treenausta

Nyt Jussi on toista vuotta treenannut triathlonia tosissaan päätähtäimenään Rio de Janeiron paralympialaiset 2016 ja tavoitteena ei tietenkään vähempää kuin olympiakultamitali. Välietappeina tänä kesänä ovat kesäkuussa Itävallan Kitzbühelissa EM-kisat ja elokuun lopussa Kanadan Edmontonissa MM-kisat. Ohjemaan kuuluu toki myös Maailman Cupin osakilpailuja.

- EM-kisat on jo hyvä mittari missä mennään suhteessa maailman kärkeen, sillä Euroopan kärki on maailman kärkeä.

Töitä on pitänyt tehdä tosissaan niin urheilullisessa mielessä kuin talouden kasaamisen suhteen. Kun samalla pitää tietysti hoitaa päivätyö ja perhe sekä muut sosiaaliset suhteet, ajankäytön hallinnan osaamiselle on todellista tarvetta.

Jussi treenaa viikossa 16-20 tuntia kahden viikon kovan treenin ja yhden kevyemmän treeniviikon tahdilla. Uintiin kuluu kuusi tuntia, pyöräilyyn 7-8 tuntia ja juoksuun neljä tuntia. Loput treenimäärästä on ryhmäliikuntaa, huoltavaa harjoittelua ja voimaharjoittelua. Lisäksi paketin kasassa pitämiseksi on huomioitava muun muassa lepo ja ravintoasiat. 

Asennevammat väistymässä

Vammaisurheilun asema ja arvostus on pikkuhiljaa kasvussa, mutta edelleen löytyy ihmisiä joiden mielestä vammaisurheilu on pelkkää puuhastelua. Huippuvammaisurheilijat tekevät kuitenkin töitä ihan samoissa mittasuhteissa kuin niin sanotut terveet kilpailijat. Vammaisurheilijoilla on vielä tietysti vammasta riippuen omat lisähaasteensa.

Jussi harmittelee että etenkin vammaisurheilussa täysi ammattimaisuus on Suomessa vielä mahdotonta.

- Maailmalla 90% vammaisurheilijoista on ammattilaisia, Suomessa on sitten ne loput kymmenen prosenttia, joiden täytyy hankkia rahoitus itsenäisesti. Sama trendi on kyllä kaikessa urheilussa ja vammaisurheilu tulee aina vähän perässä.

Vaikka asioita tehdään erittäin ammattimaisesti, täysillä urheiluun keskittyen treenimäärää voisi Jussin mukaan lisätä 4-6 tuntia viikossa. Ammattimaisuus toisi myös aikatauluihin enemmän urheilua huomioonottavia ja edistäviä elementtejä.

- Aamulla kun käy aamutreeneissä ja on 6.40 altaassa, ehdin yhdeksäksi töihin. Ammattiurheilija ottaa tässä vaiheessa palauttavat päiväunet, minä aloitan työt.

Positiivinen esimerkki

Jussin vuosibudjetti on 20 000 euroa. Tukirahat on itse kerättävä ja tehtävä siihen tosissaan töitä. Ahkera sosiaalisen median käyttäjä Jussi on ollut onnekas monien tukijoiden ottaessa itse yhteyttä. Oman tarinansa kertomista ja esillä olemista Jussi pitää tärkeänä sponsoroiden hankinnassa.

- Ainoastaan TYR (märkäpukuvalmistaja) on sellainen, johon olen itse ottanut yhteyttä, muuten tuet ovat tulleet somen ja muun esillä olemisen kautta.

Sponsoreille Jussi on positiivisena ja määrätietoisena hyvin helppo kohde. Esikuvana oleminen lämmittää myös miestä itseään.

- Onhan se todella hienoa jos voi olla esimerkkinä ja antaa jollekin jotain myönteistä elämään. Minäkin saan ihmisten kannustuksesta ja tuesta todella paljon, sen merkitystä ei voi kiistää.

Jussi haluaa oman tarinansa kautta kannustaa kaikkia elämässään erilaisia kriisejä kohtaavia näkemään positiiviset mahdollisuudet. Liikunta on erittäin hyvä lääke, olipa kriisit fyysisiä tai henkisiä.

- Iso kriisi elämässä ei ole loppu vaan uuden alku. Ei kannata jäädä murehtimaan. Liikkua voi aina, sovellettuakin liikuntaa löytyy.

Sanotaan että vamma ei ole este, se on hidaste – Jussin tapauksessa voi sanoa, että ei sitäkään.

 

Jussi Lotvonen netissä:

Nettisivut

Facebook

Twitter

Instagram

Youtube

Kuva: Juha Säkkinen
Kuva: Janne Vähälä