Oulun Hiihtoseuran toiminta on kiihkeimmillään juuri nyt

2.3.2012

Kuluvana vuonna on kisattu nuorten ampumahiihdon SM-hiihdoissa Kontiolahdella, Keuruun SM-hiihdoissa ja Hopeasompa-loppukilpailuissa Valkeakoskella. Maaliskuun 10. päivä on jälleen vuorossa maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty pitkänmatkan hiihto Oulun Tervahiihto, joka järjestetään jo 123. kerran.

Kontiolahden nuorten SM-kisat 21.- 22.1.

Kontiolahdella tammikuussa pidetyissä SM-kisoissa Olli Jaakkola voitti M16 normaalimatkan ja N21 sarjassa Krista Berg sijoittui ensimmäiseksi. Sunnuntaina oli vuorossa yhteislähtökilpailu, jossa N21 sarjassa Kristalle tuli toinen kultamitali Ollin saadessa hopeaa M16 sarjassa ja N17 sarjassa Mirjam Remes hiihti pronssille.

Keuruun SM-kisat 27.- 29.1.

SM-kilpailut Keuruulla alkoivat perinteisen hiihtotavan prologeilla, naisilla matkana oli 3,3 km ja miehillä 3,75 km. Ensimmäisenä kisapäivänä OHS:n hiihtäjiä ei ollut mitalisijoilla, mutta erinomaisia suorituksia toki nähtiin.

Riitta-Liisa Roponen hiihti mitalin tuntumaan sijoittuen neljänneksi ja jääden voittajasta vajaa 20 sekuntia. Miesten puolella parhaasta OHS:n sijoituksesta vastasi Sami Vuoti, joka hiihti tiukassa sekuntikilvassa sijalle 22. Suomen Cupin pisteille ylsivät myös Jarmo Rissanen (24.) ja Heikki Palosaari (29.).

Keuruun SM-kisat jatkuivat lauantaina naisten 10km takaa-ajolla ja miesten 15km takaa-ajolla. Toinen kilpailupäivä sujui OHS:n hiihtäjiltä perjantaita paremmin ja mitalitilikin avautui. Naisten trilleri ratkesi perjantaina prologin tapaan Krista Lähteenmäen eduksi Aino-Kaisa Saarisen hiihtäessä toiseksi ja OHS:n Riitta-Liisa Roposen kolmanneksi.

Miesten 15km:llä OHS:n Heikki Palosaari nousi edellisen päivän 29. sijalta mainiosti kahdeksanneksi (8) jääden kärjestäkin vain alle puoli minuuttia. Jarmo Rissanen jatkoi hyviä hiihtojaan ollen nyt sijalla 25.

Keuruun SM-kilpailuviikonloppu huipentui parisprintteihin, joissa Oulun Hiihtoseuran menestyi hienosti, ollen selvästi viimeisen kisapäivän paras seura. Oulun Hiihtoseuran joukkue Ruut Sariola ja Riitta-Liisa Roponen voitti parisprintin Suomen mestaruuden Keuruun SM-hiihtojen päätöspäivänä.

Ruut Sariola suoriutui ensimmäisestä yleisen sarjan SM-viestistään erinomaisesti, pohjustaen mestaruuden huikealla kolmannen osuuden hiihdollaan, kun hän ei päästänyt Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Ahervoa karkuun. Maajoukkuehiihtäjämme Riitta-Liisa Roponen spurttasi Hämeenlinnan ankkurin Maija Hakalan ohi jo ennen ankkuriosuuden loppusuoraa ja repi kaulaa maaliin saakka.

Miesten parisprintissä OHS oli mukana peräti neljällä joukkueella. Alkuerissä OHS:n joukkueet hiihtivät erinomaisesti: OHS1 (Lasse Paakkonen ja Heikki Palosaari) oli eränsä paras ja  OHS2 (Rami Petäsnoro ja Sami Vuoti) selvisi kirkkaasti finaliin. OHS3 (Jonne Seppänen ja Jarmo Rissanen) tipahti täpärästi aikavertailuissa finaalin ulkopuolelle.

Finaalissa OHS:n 1 joukkue taisteli loppuun saakka mitaleista, jopa kullasta. Vielä parisataa metriä ennen maalia ankkurimme Lasse Paakkonen oli kisan kärjessä. Tiukassa loppukiritaistossa 1. joukkueemme jäi lopulta neljänneksi, mitalien matkustaessa Vuokattiin, Kouvolaan ja Kuhmoon. OHS:n 2 joukkueen sijoitus oli lopulta 10.

Hopeasompa-loppukilpailut Valkeakosken Korkeakankaalla 25.-26.2.2012.

Lauantain henkilökohtaisilla matkoilla oli mukana 12 OHS:n hiihtäjää. Heistä parhaiten menestyi Heidi Vähäkuopus N14-sarjassa ollen 4. Toisen palkintosijan otti Aija Söyrinki N16-sarjassa (23.).
Sunnuntain viesteissä oli mukana OHS:n joukkueet joka sarjassa ja nuoremmassa tyttösarjassa myös kakkosjoukkue. Sunnuntain viestipäivän kruunasi N14-sarjan OHS:n pronssimitalijoukkue Laura Kukkonen, Ella-Sofia Metsävainio ja Heidi Vähäkuopus. Tytöt jäivät vain 8 sekunnin päähän voitosta.
Vanhempien poikien sarjassa M16-joukkue Samuli Schroderus, Santeri Schroderus ja Olli Jaakkola saalisti viimeisen viestipalkintosijan ollen 10.

Joukkueen kokoonpanot ja sijoitukset olivat:
N14 3. OHS 1 (Laura Kukkonen, Ella-Sofia Metsävainio ja Heidi Vähäkuopus) 36. OHS 2 (Erika Similä, Katriina Autti ja Tuulia Kinnunen)
M14 21. OHS (Aukusti Kakko, Roope Jokela ja Aapo Viippola)
N16 13. OHS (Aija Söyrinki, Hanna Loukusa ja Pia Vähäkuopus)
M16 10. OHS (Samuli Schroderus, Santeri Schroderus ja Olli Jaakkola)

123. TERVAHIIHTO

Lauantaina 10.03.2012 hiihdettävä Oulun Tervahiihto on järjestyksessään jo 123. Tapahtuman perinteet ovat pitkät ja historia tapahtumarikas. Nykyinen Tervahiihto on vakiinnuttanut asemansa Suomessa toteutettavien massahiihtojen joukossa.

Tapahtuman keskuspaikka on tänä vuonna jälleen Oulun Hiukkavaarassa, jossa on hyvät puitteet tapahtuman toteutukselle. Alueella on on ennen kaikkea riittävät pysäköintitilat. Samoin kilpailukeskuksena toimiva, Senaatti-kiinteistöjen tapahtuman käyttöön luovuttama ns. Maanpuolustustalo tarjoaa riittävät tilat hoitaa tapahtuman vaatimukset. Lisänä on peseytymis-, saunomis- ja uintimahdollisuus Oulun Uimahallissa Raksilassa. Myös Puolustusvoimien Hiukkavaaran yksikön apu meille on hyvin tärkeä.

Uudistuksia ja parannuksia

Oulun kaupungin kaavoitus ja rakentaminen on edennyt  Saarelassa ja se on aiheuttanut korvaavan reitin tekemisen rakennustöiden ohitse. Nyt Tervahiihtoladut on saatu kuntoon ja hiihtäjät voivat esteettä harjoitella kilpailureitillä, jonka pituus on noin 33 km.  Reittiä on raivattu ja tasattu, jotta hiihtäjillä on helpompi ohitella ja molempien hiihtotapojen käyttö on helpompaa. Myös hyvä lumitilanne on auttanut suorituspaikkojen kunnostamisessa.
Tälle vuodelle niin lähtö- kuin maalialue sijaitsevat Maanpuolustustalon vieressä. Tunnelman takaavat kuuluttajina toimivat parivaljakko Anssi Kukkonen ja Heikki Saarela.

Eri sarjojen lähtöaikoja on porrastettu sujuvan ja turvallisen kilpailun aikaansaamiseksi. Suomenmestaruusosakilpailun voitosta kamppailevat miesten ja naisten yleiset sarjat  lähtevät klo 09.00 ja viimeinen lähtö on 10.55.

Tälle vuodelle panostetaan myös välinehuoltoon.  Huoltopisteiltä löytyvät niin varasauvat kuin pika-apu voiteluun Startexin toimesta.

Maan parhaat pitkänmatkan hiihtäjät mukana

Taistelu miesten yleisen sarjan voitosta tulee olemaan tiukka. Viime vuoden voittaja Esa Mursu, saa haasteen Kari Varikselta (Tervahiihtovoittaja vuonna 2008, moninkertainen Finlandia-hiihtovoittaja). He ja muut huiput kohtaavat, toki sillä varauksella, että heitä ei valita maan edustustehtäviin samalla viikonvaihteella. Tervahiihdossa kamppaillaan myös Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuksista pitkillä matkoilla. Myös kilpasarjoja joita on lisätty ikämiehiin ja naisiin on Pohjois- – Pohjanmaan pitkienmatkojen piirinmestaruuskilpailu.

Ruut Sariola ja Riitta-Liisa Roponen
Laura Kukkonen, Ella-Sofia Metsävainio ja Heidi Vähäkuopus