Sivustokartta
Materiaalisalkku
Palaute
Tiedotus
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(11.11.2009)
PoPLi jalkautuu kuntiin
PoPLi toimialoineen jatkaa kuntakierrosta, jonka kuluessa käydään kaikissa toimialueemme kunnissa.


Ensimmäiset kohteet olivat Muhos, Siikajoki ja Kiiminki. Sen jälken olemme käyneet Oulaisissa, Haapavedellä, Merijärvellä, Pyhäjoella, Limingassa, Tyrnävällä, Kempeleessä, Oulunsalossa, Raahessa,  Kuusamossa,Taivalkoskella Iissä ja Haukiputaalla. Iissä olivat mukana myös Yli-Iin edustajat. Vastaanotto on ollut mainio. Kiitos kunnille!

 

Käynnit jatkuivat nyt siten, että maanantaina 9.11. kävimme Vihannissa ja Siikalatvassa ja tiistaina 10.11. kohteena olivat Lumijoki ja Hailuoto. Nämäkin käynnit todettiin molemmin puolin erittäin tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi, ja jälleen kerran ne poikivat heti käytännön yhteistyötä! Jäljellä on enää viisi kuntaa, ja niihin vierailut tehdään ensi vuoden alkupuoliskolla.

 

Kunnat ovat olleet liikkeellä ns. "raskaalla kalustolla" eli lähes kaikissa tapaamisissa on ollut mukana kunnanjohtaja sekä tärkeimmät kuntapäättäjät eri hallintokunnista. PoPLi on ollut liikkeellä pj liikuntaneuvos Seppo Sammelvuon johdolla. Kokemukset niin kuntien kuin PoPLinkin kannalta ovat olleet aivan erinomaisia! Käynnit ovat lähes poikkeuksetta poikimassa konkreettista yhteistyötä.

 

Suuret kiitokset lämpimästä ja meitä arvostavasta vastaanotosta kuntien luottamus- ja virkahenkilöille! 

 

Käynnin tavoitteina on erityisesti esitellä PoPLin mahdollisuuksia olla konkreettisesti tukemassa ja auttamassa kuntaa liikunnan kehittämisessä kuntalaisten liikuttamiseksi ja sitä kautta terveyden edistämiseksi. Liikunnalla on kiistattomasti suuri merkitys kuntatasolla kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta. Muita keskustelun aiheita voivat olla esim. kunnan mahdollisuudet liikuntaedellytyksien luomiseen, liikunnan viranhaltijoiden asema, kunnan liikuntapaikat sekä seurojen rooli ja toimintamahdollisuudet.  

 

Tilaisuuksissa on mahdollisuus toimialakohtaisiin keskusteluihin niin seuratoiminnasta, lasten liikunnasta, aikuisten liikunnasta kuin liikuntaolosuhteistakin, lähinnä lähiliikuntapaikoista. Sen lisäksi keskustellaan yleensä liikunnan merkityksestä, ajankohtaisista asioista ja esitellään tiiviisti PoPLi ry.

 

Kunnista mukaan on kutsuttu virka- ja luottamusmiesjohtoa, liikunnasta vastaavat viranhaltijat sekä liikunnan kannalta keskeisten hallintokuntien edustajat kuten liikunta-, vapaa-aika-, opetus-, sivistys- ja terveystoimet.

 

PoPLista mukana ovat puheenjohtaja Seppo Sammelvuo, aluejohtaja Pekka Räsänen, kehittämispäällikkö Juha Haajanen, lasten liikunnan päällikkö Lassi-Pekka Risteelä sekä kunto- ja terveysliikuntapäällikkö Ilkka Kurttila.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2006 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry.
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio