PoPLi ry on luonut oman ansiomerkkijärjestelmän, joka on myös jäsenyhdistystemme käytettävissä. Sen kautta jäsenyhdistykset voivat huomioida ansioituneita toimijoitaan.
Järjestelmä on kaksiportainen:
- Ansiomerkki
- Ansiomerkki (AM), jonka myöntää kirjallisen hakemuksen perusteella PoPLin palkitsemisvaliokunta. Päätös annetaan hallitukselle tiedoksi. Ansiomerkki voidaan myöntää PoPLi ry:n jäsenyhteisöön kuuluvalle henkilölle, joka on tehnyt vähintään 10 vuotta seura- tai muuta työtä Pohjois-Pohjanmaan liikunta- ja urheilutoiminnan hyväksi
- Ansiomerkin hinta jäsenyhdistyksille on á 40 euroa.
2. Kultainen ansiomerkki
- Kultainen ansiomerkki (KAM), jonka myöntää kirjallisen hakemuksen perusteella palkitsemisvaliokunnan esityksestä PoPLin hallitus. KAM voidaan myöntää PoPLi ry:n jäsenyhteisöön kuuluvalle henkilölle, joka on toiminut vähintään 20 vuotta menestyksekkäästi Pohjois-Pohjanmaan liikunta- ja urheilutoiminnan hyväksi seura-, alue- tai liittotasolla.
- Kultaisen ansiomerkin hinta jäsenyhdistyksille on á 50 euroa
- KAM:n saaminen edellyttää, että henkilölle on aikaisemmin myönnetty AM
Ansiomerkkikaavake.doc
Ansiomerkkikaavake.xls (tämän voi täyttää suoraan netissä)
Tiedustelu ja tilaukset aj Pekka Räsäseltä PoPLista
pekka.rasanen(ät)popli.fi
050 - 567 3340 |