Senioreiden kuntosalistarttiin vauhtia Kyläkisällin testaustuokiosta

24.9.2019

Onko kylällänne alkanut uusi kuntosaliryhmä tai jatkaako vanha ryhmä kokoontumistaan, mutta jotain uutta tavoitetta olisi kiva saada? Kokeile Kyläkisällin testaustuokiota!

 Kyläkisällin testaustuokiossa tulemme kuntosalille ryhmän aikataulujen mukaan ja jokainen voi käydä tarkastamassa oman lihasmassan määränsä tekemällä kehonkoostumusmittaukset ennen treeniä tai harjoitusten lomassa.

Lihasmassan määrä on hyvä tarkastaa aika ajoin, jotta näkee onko lihasmassaa oman toimintakyvyn kannalta riittävästi. Lihasmassa pienenee 50 ikävuoden jälkeen noin 1% vuodessa ja miehillä lihaskato, eli sarkopenia, voi olla vielä tätäkin suurempaa. Tämän vuoksi oman lihasmassamäärän tietäminen on varsin tärkeää.

Testaustuokion jälkeen pidämme yhteisen palautetuokion, jossa kerromme testien tärkeimmät tulokset ja annamme myös tarvittaessa henkilökohtaista opastusta testitulosten pohjalta. Tulosten pohjalta jokainen voi määritellä itselleen halutessaan jonkin tavoitteen ja keväällä katsomme seurantatesteillä, onko tulokset saavutettu ja miten jatkossa voi edistää omaa terveyttään.