Työyhteisöjen matka hyvään kuntoon alkaa!

11.8.2016

Uusi valtakunnallinen Matka hyvään kuntoon -kampanja kannustaa kaikkia työikäisiä liikkumaan, arkiaktiivisuuteen ja terveellisiin ruokailutottumuksiin. Kampanjan kärkenä Suomea kiertää rekkakiertue, joka vierailee syksyllä 2016 ja keväällä 2017 kaikissa maakunnissa. Oulussa rekkakiertue pysähtyy Raksilan uimahallilla 24. elokuuta kello 9–17 ja 25. elokuuta kello 9–18.

Riittävän hyvä fyysinen kunto on työn tekemisen kivijalka ja suojaa myös työuupumukselta. Aktiivinen arki ja terveelliset elintavat ennaltaehkäisevät ennenaikaista työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä. Siksi itsestään ja omasta kunnostaan kannattaa pitää huolta.

Maksuttomat kuntotestit työikäisille

Matka hyvään kuntoon -kiertueen pääosassa on rekkaan rakennettu kuntotestiasema, jossa kaikki työikäiset pääsevät testaamaan kuntonsa maksutta helposti ja hikoilematta arkivaatteissa 20 minuutissa. Kehon kuntoindeksi -testeillä mitataan puristusvoimaa, kestävyyskuntoa ja kehonkoostumusta. Testirekassa on käytössä ajanvarausjärjestelmä, joten oma testiaika suositellaan varattavaksi etukäteen verkkosivujen kautta. Näin omaa vuoroaan ei tarvitse odottaa pitkää aikaa.

Kuntotestien jälkeen saa mukaansa henkilökohtaisen koosteen omista tuloksistaan sekä asiantuntijoiden yhteispalautteen. Lisäevääksi on tarjolla asiantuntijoiden vinkkejä ja materiaalia liikunnan lisäämiseen ja terveellisiin ruokailutottumuksiin.

Kehon kuntoindeksi -testit ovat tutut SuomiMies seikkailee -rekkakiertueilta, jotka ovat kiertäneet Suomea vuosina 2007–2014. Kuntotesteissä onkin käynyt jo yli 35 000 miestä. Tälläkin rekkakiertueella on mukana ensisijaisesti miehille suunnattuja SuomiMies-tapahtumapäiviä. Pohjois-Suomen kiertueen SuomiMies-päivää vietetään Kemissä 22. elokuuta.

Matka hyvään kuntoon -kampanjan toteuttaa Kunnossa kaiken ikää -ohjelma. Mukana kampanjassa ovat eläkevakuutusyhtiöt Elo, Etera, Keva ja Mela sekä Suomen Yrittäjät, Työelämä 2020 -hanke, Liikunnan aluejärjestöt ja Smartum. Paikallisina kumppaneina Oulussa toimivat Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Oulun kaupunki, Oulun Diakonissalaitos, Työelämä 2020 -verkosto ja Oulun seudun ammattiopisto.

Lisätietoja

KKI-ohjelma, ohjelmajohtaja Jyrki Komulainen, puh. 0500 542 193,
jyrki.komulainen@likes.fi

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, aikuisliikuntapäällikkö Ilkka Kurttila, puh. 050 308 7711, ilkka.kurttila@popli.fi

www.matkahyvaankuntoon.fi

www.kkiohjelma.fi

 

Matka hyvään kuntoon -kiertue Pohjois-Suomessa 2016

ma 22.8. Kemi, Täiköntori, klo 10–18*
ti 23.8. Rovaniemi, Kauppatori, klo 9–18
ke 24.8. Oulu, Raksilan uimahalli, klo 9–17
to 25.8. Oulu, Raksilan uimahalli, klo 9–18
pe 26.8. Kajaani, Kauppatori, klo 9–17

*) Merkitty päivä on SuomiMies seikkailee -rekkakiertuepäivä, jolloin testirekka on suunnattu ensisijaisesti miehille. Lue lisää SuomiMies seikkailee -kampanjasta www.suomimies.fi.

Lisäksi Matka hyvään kuntoon -bussi kiertää Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa syksyllä 2016. Bussi on nähtävillä Oulun Matka hyvään kuntoon -tapahtumassa 24.8.2016.

Varaa paikkasi maksuttomiin testeihin!