Liikkuva koulu -rahoitushaku avattu

22.2.2016

Kunnat ja yksityiset koulutuksen järjestäjät voivat hakea avustusta Liikkuva koulu -toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Haettavissa on 7 miljoonaa euroa lukuvuodelle 2016–2017.

Liikkuva koulu -ohjelman laajentaminen valtakunnalliseksi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Toiminnan tavoitteena on saada jokainen peruskouluikäinen lapsi ja nuori liikkumaan tunnin päivässä. Jokainen koulu voi toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan. Tärkeää koulujen toiminnassa ja ohjelman toteutuksessa on oppilaiden osallisuus, oppiminen sekä liikkeen lisääminen ja istumisen vähentäminen.
 

Liikkuvan koulun keskeisiä rahoitettavia toimenpiteitä ovat hyvien käytäntöjen hyödyntäminen ja levittäminen, opettajien osaamisen kehittäminen, toiminnallisten opetusmenetelmien laajempi käyttöönotto, rakennetun ja luonnon ympäristön hyödyntäminen ja kehittäminen, välitunti- ja koulumatkaliikunnan lisääminen, koulumatkaliikunnan olosuhteiden parantaminen, liikunnallisen harrastustoiminnan järjestäminen koulujen aamu- ja iltapäivissä sekä laaja-alainen eri sidosryhmien yhteistyö.
 

Avustusta voivat hakea sekä jatkorahoitusta hakevat että uudet, Liikkuva koulu -toimintaa aloittavat kunnat ja yksityiset koulutuksen järjestäjät. Hakemukset toimitetaan aluehallintoviranomaisille 7.4. mennessä. Hakuohjeet saatavissa täältä. 

PoPLi tarjoaa neuvontaa ja tukea hankesuunnitteluun, lisätietoja lasten ja nuorten liikunnan päälliköltä Mari Pataselta (mari.patanen@popli.fi, p. 040 720 7960)