Hyppy vieraalle maalle – ”työvaihtarit” käynnistyvät Gymnaestradassa

9.6.2015

Valon ja Suomen Olympiakomitean johtajisto pääsee ensimmäisten joukossa kokeilemaan uutta Tapahtumat Tutuiksi (TaTu) -toimintamallia heinäkuussa Gymnaestradassa. Juontajapestit odottavat puheenjohtaja Risto Niemistä, pääsihteeri Teemu Japissonia ja Valon yhteiskuntasuhteista vastaavaa johtajaa Nelli Kuokkaa.

– Olen hyvin innoissani TaTu-yhteisöllisyysmallin tuomista mahdollisuuksista urheiluyhteisöllemme ja olen sitoutunut antamaan oman panokseni tämän kesän Gymnaestrada -tapahtumassa. On hienoa päästä näkemään sisältäpäin, kuinka voimistelun kansainvälistä suurtapahtumaa rakennetaan yhdessä ja nähdä läheltä vapaaehtoisten arvokasta työtä. Odotan suurella innostuksella tulevia työtehtäviäni tapahtuman aikana, kommentoi puheenjohtaja Nieminen.

TaTu-mallissa vaihdetaan työpanosta urheiluyhteisön sisällä. Työntekijät voivat liittonsa johdon päätöksellä lähteä työskentelemään toisen järjestön tapahtumaan – ja vastaavasti oma järjestö voi saada apuvoimia omiin tapahtumiinsa. Työntekijöillä on mahdollisuus nähdä ja kokea uutta ja päästä hyödyntämään osaamistaan uudella tavalla. Sport Finland toimii TaTun koordinoivana yksikkönä.

– Tapahtumaan osallistuminen vahvistaa yhteisöllisyyttä urheilun sisällä ja kasvattaa toistemme  arvostusta. Voimme oppia toinen toisiltamme aktiivisesti, jakaa omaa osaamista ja saada uutta näkökulmaa omaan arkityöhön, jatkaa Nieminen.

Valon ja Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson odottaa myös mielenkiinnolla heinäkuisia kokemuksia. Teemun työtehtävät tulevat olemaan hyvin monipuoliset, sillä hän pääsee antamaan panoksensa niin juontajan roolissa kuin avustajana päättäjäisissä. Näiden lisäksi hän on myös saattamassa osallistujia kotimaihinsa lentokentän lähtöpalveluissa.

– Olen sitoutunut tähän uuteen malliin, ja kannustan ja innostan myös omaa henkilöstöäni antamaan panoksensa kesän Gymnaestrada-tapahtumassa. Kannustan myös koko urheiluyhteisöä ilmoittamaan oman lajiliittonsa tai tapahtumansa mukaan. Luvassa on varmasti uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia jokaiselle.

Nelli Kuokkaa odottavat Gymnaestradassa kaupunkilavan juontotehtävät. 

– On jännittävää päästä juontohommiin kaupungin vilinään kaiken kansan keskelle. Haluan aina haastaa itseäni mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tässä sitä on, sillä en ole mikään luontainen kansanvillitsijä. Ylipäätään halusin vapaaehtoiseksi Gymnaestradaan, koska haluan oppia ympäristössä, jossa en normaalisti toimi. Onhan tämä myös ”once in a lifetime” -mahdollisuus, kun Helsinkiin tulee 21 000 voimistelijaa. Haluan olla mukana elämässä sitä ainutkertaista tunnelmaa, kertoo Kuokka.

Gymnaestrada on neljän vuoden välein järjestettävä voimistelun kansainvälinen suurtapahtuma. Tapahtuma pidetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Helsingissä 12.–18.7.2015. Tapahtuma on kansainväliseltä osallistujamäärältään suurin koskaan Suomessa järjestetty liikuntatapahtuma. Mukaan on tulossa 21 000 osallistujaa 50 eri maasta. 

Lisätietoa Tapahtumat Tutuiksi (TaTu) -yhteisöllisyysmallista