Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry:n syyskokous 26.11.2014

1.12.2014

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry:n syyskokous pidettiin keskiviikkona 26.11.2014.

Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin seuratoiminnan asiantuntija Sirpa Korkatti Valo ry:stä. Kokouksen asioita olivat mm. PoPLin toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2015, jonka esitti kokousväelle PoPLin aluejohtaja Esko Hassinen ja joka hyväksyttiin.

Lisäksi kokouksessa tehtiin henkilövalintoja. Tauno Puurunen Oulusta valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi kaudelle 2015 – 2016. Hallitukseen valittiin äänestyksen jälkeen erovuoroisten tilalle kaudelle 2015 – 2016 Anneli Rajaniemi Oulaisista, Maarit Sihvonen Oulusta, Jukka Ukkola Oulusta sekä uutena jäsenenä Jarmo Lohela Oulusta. Erovuorossa olleeksi hallituksen varajäseneksi kaudelle 2015 – 2016 valittiin Auno Aunola Raahesta, myös äänestyksen jälkeen.

Hallituksessa jatkavat kaudella 2014 – 2015 Pauli Miettinen Kuusamosta, Juha Pesonen Muhokselta, Sari Koskenkari Oulusta, Markku Kuure Oulusta sekä varajäsenenä Salla Mertala Lumijoelta.