Liikkumattomuuden hinta Suomessa 1-2 miljardia euroa

30.9.2014

UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari arvioi, että Suomessa liikkumattomuuden kustannukseksi voi laskea 1-2 miljardia euroa terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Konkreettisia seurauksia liikkumattomuudesta on muun muassa yleistyvä diabetes.

"Liikkumattomuuteen puuttuminen on kansallisesti ja kunnallisesti valtava taloudellinen mahdollisuus", Vasankari sanoi.

Oheiset luvut tulivat julki II Kansallisessa liikuntafoorumissa Yleisradion Studiotalolla sunnuntaina 28.9.2014.

EVA:n johtaja Matti Apunen korosti jokaisen henkilökohtaista vastuuta kokonaisvaltaisessa elämäntapamuutoksessa. Lisäksi yrityspuolelta omat esimerkkinsä toivat OP-Pohjola, Veikkaus Oy ja Coca-Cola Suomi.

Foorumin anti tiivistyi yhteiseen julkilausumaan maanantaina:

Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset kasvavat kestämättömiksi. Näin ollen II Kansallisen liikuntafoorumin osanottajat esittävät liikkumattomuuden taklaamiseksi tulevaan hallitusohjelmaan:

Liikkeen lisääminen on hallituksen kärkitavoite!

Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja sisällytetään kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden toimintaan. Hallitus sitoutuu liikkeen lisäämiseen. Tavoitteena on, että jokainen suomalainen liikkuu vähintään tunnin päivässä.

Kansallisen liikuntafoorumin järjestävät Yleisradion Studiotalolla yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion liikuntaneuvosto, Valtioneuvoston kanslia, Yleisradio Oy, Valo ja Suomen Olympiakomitea.

Lähde: Sport.fi