On PoP Liikkua -kiertue päätökseen

26.9.2014

Limingan kaksipäiväinen tapahtuma 24. ja 25. syyskuuta päätti syksyllä 2012 aloitetun, koko Pohjois-Pohjanmaan kattavan On PoP Liikkua -liikuntatapahtumien sarjan.

Kevään ja syksyn 2014 tapahtumissa autokuskina toimineen Pekka Kaakisen mukaan   yläkouluikäiset nuoret ohjaajat olivat aktiivisesti mukana varmistamassa onnistuneen liikuntapäivän. Veho hyötyajoneuvojen käyttöön antama kuorma-auto mahdollisti koko liikuntakiertueen toteutumisen.

Yhdeksällä liikunnallisella toimintapisteellä alakoululaiset pääsivät kokeilemaan eri lajeja laidasta laitaan. Pekan vastuulla ollut rekanveto oli jälleen suosituin kohde. Liikuntapäivä oli odotettu ja virkistävä poikkeus arkiseen koulutyöhön. Opettajat kehuivat vuolaasti päivien antia ja toivoivat että vastaavia liikuntatapahtumia järjestettäisiin myös jatkossa.

PoPLi haluaa kiittää kaikkia mukana olleita kouluja yhteistyöstä On PoP Liikkua -tapahtumissa ja toivottaa aktiivista ja liikunnallista syksyä!

Lue myös lasten ja nuorten liikunnan päällikön Vive Ronkaisen ajatuksia liikuntakiertueesta verkkolehdessämme!
Hailuodon koululaiset Veho-rekan kimpussa keväällä 2014.
Pekka purkamassa liikuntavälineistöä rekasta Lumijoen koululla.