Vuoden 2014 Seuratuen haku aikaistuu

14.10.2013

OKM:n hallinnoima vuoden 2014 seuratuen hakuaika on 2.12.2013 - 10.1.2014 välisenä aikana. OKM myöntää yhteensä 5 miljoonaa euroa seuratukea liikunta- ja urheiluseuroille hakemusten perusteella.

Viimeinen lomakkeen jättöpäivä on perjantai 10.1.2014. Tarkemmat hakuohjeet ja lomakkeet tulevat ministeriön nettisivuille marraskuun alussa, kertoi Sari Virta OKM:stä  liittojen ja alueiden infotilaisuudessa.

- Seuratuen kriterit tulevat pysymään suurin piirtein samoina, jatkoi Sari Virta eli tavoitteena on mahdollistaa liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille sekä edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta. Seuratuen avulla voidaan edistää koko perheen liikkumista.

Tuen avulla voidaan mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa. Tuen avulla voidaan myös ehkäistä drop out-ilmiön kehittymistä pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Seuratuki voi entisestään vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä, sekä lisätä osaamista.


Seurojen tulee täyttää seuraavat edellytykset

·         hakija on rekisteröity liikuntaa tai urheilua järjestävä yhdistys
·         seuran johto on sitoutunut hankkeeseen
·         hankkeella on nimetty vastuuhenkilö, selkeä toimintasuunnitelma sekä  
    mitattavat, selkeät ja realistiset tavoitteet
·         hankkeella on merkittävää omarahoitusta
·         harrastuksen kohtuukustannukset on huomioitu liikkujalle
·         avustettavana olevan toiminnan tulee alkaa vuoden 2013 aikana
Ylikiimingin Nuijamiesten juniorisuunnistajia Leimaus -leirillä