Vuoden 2011 Pohjola-palkinnot on jaettu

28.2.2012

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Maakunnalliset palkinnot jaettiin joulu-helmikuussa SLU-alueiden tilaisuuksissa yhdessä Pohjolan kanssa.

Valtakunnallinen Pohjola-pääpalkinto (10 000€) jaettiin tammikuussa Suomen Urheilugaalassa Vehkalahden Veikoille. Pohjois-Pohjanmaalla maakunnallisen 1600 euron suuruisen Pohjola-Palkinnon kuittasi Limingan Kiekko ry Haukiputaalla joulukuussa pidetyssä urheilugaalassa.

Pohjola-palkinnon avulla halutaan kannustaa ja kiittää niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät työtä urheiluseuroissa. Vuonna 2011 palkittavien valinnassa painotettiin erityisesti sitä, miten seurassa huomioidaan ja ylläpidetään aktiivista vapaaehtoistoimintaa.

"Halusimme juhlistaa Vapaaehtoistoiminnan teemavuotta nostamalla talkootyön yhdeksi voittajaseuran valintakriteeriksi. Urheiluseuroissa tehtävä talkootyö on mittaamattoman arvokasta. Seuroissa tehdään hyvää työtä suomalaisen hyvinvoinnin eteen, ja toiminta on aidosti yhteisöllistä", sanoo Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

”Pohjola-palkinnon avulla haluamme kiittää kaikkia urheiluseuroja ja niissä toimivia vapaaehtoisia arvokkaasta työstään. Ruohonjuuritason seuratoiminnassa on mukana yli miljoona suomalaista. Arvostan suuresti sitä, että Pohjola Vakuutus haluaa olla näin merkittävällä tavalla tukemassa suomalaista urheiluseuratoimintaa", SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen sanoo.

Vuoden 2012 Pohjola-palkintojen haku alkaa kevään aikana SLU:n nettisivuilla. Haku on avoin kaikille urheiluseuroille.

Lisätietoja Pohjola-palkinnosta: www.slu.fi/pohjola-palkinto