Uutisia

Olympiakomitean selvityksen mukaan Suomessa toteutettiin EU-rahoituksella yhteensä 642 liikuntaa edistänyttä hanketta vuosina 2014-2016. Eniten hankkeita toteutettiin Pohjois-Pohjanmaalla. Kehittämishankkeiden lisäksi EU-rahoitusta käytettiin pääasiassa ulko- ja sisäliikuntapaikkojen toteuttamiseen. Etenkin järjestöt ja yhdistykset ovat olleet aktiivisia hanketoimijoita.
Onko työpaikkallasi Salibandy harrastajia? Osallistu Kempeleen turnaukseen. Ilmoittautuminen avautuu 15.11.2017
Jälleen on aika herätellä työpaikat pohtimaan arjen hyviä valintoja!
KOKEILE-INNOSTU-ONNISTU - hanke etenee Oulun Yliopistolla.
MASA JA KASA YHDESSÄ ONNISTUNEESEEN TULOKSEEN - elämäntaparemontti Utajärvellä
Lumilyhty toimii jälleen syksystä lähtien urheiluseurojen - ja joukkueiden, koululuokkien sekä eri yhdistysten varainhankinnan välineenä.
RSS ATOM